Tästä se alkaa…Marcon blogiura nimittäin

Nyt on uudet kotisivut auenneet ja järjestelmä on niin fiksu, että minäkin osaan ihan itse tänne kirjoitella. Koitan tästä eteenpäin pitää huolta siitä, että pysytte ajan tasalla allekirjoittaneen työkuulumisiin liittyen.

Marraskuun ensimmäiset lumisateet on koettu ja syksy on kohta taittumassa virallisesti talveksi. Kun elokuu oli aluillaan, olin vähän huolissani tulevan syksyn työnäkymistä ja koko maailmanmenosta. Miten ihmiset jaksavat pakertaa arkeaan, kun kaikkialta kuuluu koko ajan huonoja uutisia maailmantaloudesta ja onkohan innostaja-Bjurströmille mitään töitä?

StepUp Show Schoolin uuden kauden aloitus osoitti, että vaikka tiukkaa olisikin, niin tanssimisesta ei luovuta. Tunneilla on koko syksyn ollut huikea sutina ja ainakin minusta tuntuu, että olemme saaneet aikaiseksi enemmän kuin aiemmin. Musikaalitanssin myötä monesta itseään epäilevästä on kuoriutunut jo pieniä joutsenia!! Tendut, pliet ja chainet sujuvat jo mallikkaasti. Happy Hour -tunneilla hiki on sananmukaisesti lentänyt kaaressa ja uudetkin oppilaat ovat lähteneet hienosti mukaan meininkiin. Junnuja on todella kivaa opettaa muutaman vuoden tauon jälkeen ja edistyneet oppilaani maanantai-illassa ovat legendaarisia. Power Strech -tunneista on muodostunut minulle todella tärkeä osa elämääni eikä vähiten sen vuoksi, mitä oppilaat ovat sen myötä kokeneet. Monelle on syntynyt ihan uusi suhde omaan kehoonsa ja hengitykseensä ja useampikin on kertonut  merkittävistä hyvänolon lisäyksistä arkeensa. Olen todella kiitollinen siitä, että saan tehdä työtäni ihanien kollegojen ja huikeiden oppilaideni kanssa.

Suuri ilo on ollut myös se, että vaikka kalenteri näytti aluksi huolestuttavan väljältä valmennus- ja koulutustyön osalta, niin tasaiseen tahtiin tilaisuuksia on syksyyn ilmestynytkin. Sekä Ritvalla että minulla on ollut todella antoisia päiviä motivoituneiden ja kiinnostuneiden asiakkaiden kanssa. Taantuman hyvä puoli on ehkä ollut se, että monessa työyhteisössä on taas kerran muistettu se, että henkilöstö nostaa yrityksen lentoon, jos kommunikointi ja työssä jaksaminen ovat kunnossa.

Vihdoinkin monenlaiset viisaustieteen auktoriteetit ovat alkaneet ääneen puhua viestintä- ja esiintymistaitojen entistä suuremmasta merkityksestä ja voitteko kuvitella, että oikein professori- ja tohtorimerkkiset ihmiset ympäri maailmaa vakuuttavat, että onnellisuus ja positiivinen psykologia vievät meitä kohti onnistumisia?!

Kyllä nami-nami -mies on ollut onnellinen, kun kaikki se mistä olemme Ritvan kanssa 20 vuotta puhuneet, on vihdoinkin fiksumpienkin mielestä totta.

Jatkamme siis vahvasti valitsemallamme polulla pystypäin ja määrätietoisesti. Näiden kuluneiden vuosien varrella olen saanut olla mukana niin monessa, että on huikeaa saada jakaa nyt sitä tietoa ja koettua eteenpäin.

Kiitänkin tässä kaikkia niitä valmennuksessa olleita, joiden kanssa olen saanut käydä kiinnostavia ja haastavia keskusteluja. Kiitos avoimuudesta, aitoudesta, rehellisyydestä ja oivalluksista! Olisi kiva nimetä useampikin Teistä, mutta asiakkuutemme ovat tietysti luottamuksellisia, joten vilahdelkoot nimet telepaattisesti.

Ritvalla ja minulla on myös uusi ”Elätkö Nyt?” -projekti lääkäri Veli-Pekka Valkosen kanssa, josta sivuiltani löytyykin lisätietoa.

Aikoinaan kiersimme paljon Ilojen iltojen merkeissä ja nyt on taas aika aktivoitua kaikille avoimien tilaisuuksien puitteissa. Monen pienemmän yrityksen porukat tai yksityisyrittäjät ovat kyselleet, että miksei meitä pääse mihinkään kuulemaan, kun tarvetta olisi. No nyt pääsee! Ensimmäinen ”Energiaa Arkeen ja Iloa Elämään” ilta vietetään Turun Karibiassa jo torstaina 3.12.2009 Tervetuloa keräilemään tietoa ja iloa Ärrän ja Ämmän seurassa.

Kaikenlaista muutakin on suunnitteilla, mutta kerron siitä sitten, kun aika on kypsä…saattaapa olla että alan tanssia oikeasti ”mummojen ja vaarien” kanssa…

Jos Sinusta tuntuu, että voin jotenkin olla avuksi, niin älä epäröi kysyä ja kommentoida joko suoraan tänne tai sitten sähköpostilla meikku@marco.fi.

Tsemppaamme parhaamme mukaan paremman elämän puolesta.

Marco